maanantai 30. tammikuuta 2017

Kaurakeksit, päivitetty versio :)

Kaurakeksit ovat kiva välipala, ja tuleekin tehtyä usein. Mietin vähän vaihtelua aineksiin,
ja näistä tulikin todella hyviä, tuplasin myös annoksen kokoa 


Resepti:  (noin 20 isoa keksiä)  
4 dl kaurajauhoja
3 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia
1 tl kerdemummaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 dl rusinoita
80 g hasselpähkinärouhetta
veitsenkärjellinen vaniljapulveria
ripaus laadukasta suolaa

2 kananmuna (huoneenlämpöinen)
0,5-1 dl hunajaa
4 rkl kookosöljyä (sulana)
2 dl Urtekram omenasosetta 

Sekoita kuivat ja kosteat aineet erikseen. Sitten lisää kosteat aineet kuivien joukkoon ja sekoita hyvin. 
Laita puoleksi tunniksi jääkaappiin. 
Muotoile keksit leivinpaperille ja laita uuniin 175 ja anna paistua noin 15min.
Itse tein näistä tällä kertaa isoja paistoaika oli 20 min.  





Kaurakeksit

lauantai 3. joulukuuta 2016

Terveelliset jouluherkut

Hyvää alkanutta joulukuuta!

Tässä kaksi ihanaa, maukasta ja terveellistä herkkua jouluun.
Nämä herkut valmistuvat ilman valkoista sokeria, vehnäjauhoja ja rasvaa. Makeutuksena näissä toimii hunaja ja taatelit.



Tähtitortut
noin 30 kpl

Taikina:
2 dl cashew-pähkinöitä
2 dl mantelijauhoja
1 dl kookosjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
2 dl kuivattuja taateleita
2,5 tl kardemummaa
4 rkl kookosöljyä
3 rkl juoksevaa hunajaa
4-5 rkl vettä

Täyte: Itse tehty luumuhillo
1 pussi kuivattuja luumuja (kivettömiä)
0,5 dl vettä
1 rkl kanelia
0,5 rkl jauhettua inkivääriä

+ torttujen päälle Fastin vaniljaheraa

Ohje: 
Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen. Valmista sitten luumuhillo. Laita kaikki hillon ainekset blenderiin ja sekoita kunnes hillo on valmista. Tarkista vielä rakenne ja lisää tarvittaessa vettä.

Hienonna cashew-pähkinät ja taatelit erikseen blenderissä. Sekoita ne sitten kuivien ainesten joukkoon. Lisää lopuksi kookosöljy, vesi ja hunaja. Lisää tarvittaessa vettä, että takinasta tulee sopivan kiinteää.

Kauli taikina noin 5 millimetrin paksuiseksi. (Taikina voi olla hieman vaikea työstää, joten käytä kaurajauhoja apuna). Käytä tähden muotoisia muotteja, isoja ja pieniä.
Käytä ensin isoja muotteja ja painele tähtiä koko taikinasta. Käytä sitten pieniä muotteja, joilla painelet puolet isoista tähdistä poistaen niiden keskiosat. Kokoa sitten nämä kokonaiset tähdet ja avonaiset tähdet päällekäin ja lisää noin 1 tl luumuhilloa.
Paista uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja ripottele sitten pienen siivilän avulla proteiinijauhetta päälle. Tortut säilyvät noin viikon ajan.


Piparit
kaksi pellillistä

200g taateleita
1 kananmuna
1,5 dl kookosjauhoja
1/3 dl jähmeää kookosöljyä
1 tl ruokasoodaa
2 tl kutakin maustetta: jauhettua inkivääriä, neilikkaa ja kanelia
ripaus laadukasta suolaa

Hienonna taatelit hyvin soseeksi blenderissä ja lisää sitten kananmuna ja kookosöljy. Sekoita kuivat aineet erikseen ja lisää sitten taateleiden joukkoon. Sekoita käsin tasaiseksi massaksi ja laita jääkaappiin reiluksi tunniksi.
Laita uuni 200 asteeseen. Leivo sitten piparit (itse käytin leivonassa vehnäjauhojen sijasta kaurajauhoja). Paista pipareita noin 8 min.


Iloista joulun odotusta kaikille! :)
<3 Maarit

lauantai 19. marraskuuta 2016

Terveelliset maapähkinämuffinssit

Maapähkinämuffinssit



Tässä tulee pitkästä aikaa reseptiä! Tein viikko sitten isänpäiväksi näitä ihania protskumuffinsseja. Halusin tehdä jotakin terveellistä herkkua (heh, yllätys)  ja päädyin sitten näihin. Itse asiassa kummitätini linkkasi reseptin videon minulle (alkuperäinen ohje Sofia Ruusilan). Ja päätin sitten kokeilla, kun se vaikutti niin hyvältä, mutta säädin reseptiä vähän :)
 Olen tehnyt aikisemminkin proteiinimuffinsseja, joten käy ihmeessä tsekkaamassa myös ne (löydät ne aiemmista postauksistani). Niin ja nämä kelpasivat myös isälle ;) Ei muuta kuin reseptiin>>

Resepti 
6 pientä muffinssia 

1 dl Fastin proteiinijauhetta maussa minttusuklaa (tai jos haluat muun makuisia muffinseja niin käytä esim. Fastin vaniljaheraa, joka sopii myös hyvin näihin!) 
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
lusikan kärjellinen vaniljapulveria 
0,5 tl psylliumkuitua
2 tl hasselpähkinärouhetta
0,5- 1 tl steviaa 
ripaus laadukasta suolaa
2 kananmunaa
loraus vettä 

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin kulhossa. Lusikoi taikina muffinssivuokiin (noin puoleen väliin) ja laita uuniin 10-15 minuutiksi.
Ota uunista ja anna jäähtyä hetki. Lisää sitten päälle maapähkinävoita (itse käytin Urtekramin crunchia) ja ripottele päälle vielä hasselpähkinärouhetta tai vaikka kaakaonibsejä!



<3 Maarit 

sunnuntai 28. elokuuta 2016

SM-kisat 2016 ja kuulumisia

Moikka!

Nyt pitkästä aikaa tulossa juoksuaiheista postausta (ylipäätään postausta, heh). On ollut aika kiirettä reenien, kisojen ja koulun ohella. Paljon on kerinnyt tapahtua ja valmentajakin on vaihtunut! Mieleeni pilkahti ajatus, että jos alkaisin postata enemmän harrastukseeni eli kestävyysjuoksuun liittyviä postauksia? Unohtamatta tietenkään ruokareseptien kirjoittamista! Miltä kuulostaisi?

Nyt itse aiheeseen eli kesän 2016 SM-kisoihin. Tänä vuonna ne pidettiin Kajaanissa. Lähdimme torstaina junalla kohti Kajaania ja tulimme takaisin sunnuntaina. Juoksin perjantaina 3000m ja sunnuntaina 1500m. Kolmella tonnilla en ole kauheasti kisannut ja sen juokseminen kesän SM-kisoissa ei alunperin kuulunut suunnitelmaan. Juoksu meni hyvin, tein ennätyksen 11 sekunilla ja olin 7:s eli pääsin  SM-pistesijoille. Ajaksi tuli 11.12. Aika ei tyydytä mutta niinhän se sanonta menee: "Kehitys loppuu tyytyväisyyteen." Paljon on vielä annettavaa siis! Sunnuntain 1500m ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, johtuen luultavasti todella huonosti nukutusta yöstä. Mutta ei mennä siihen sen enempää! Reissu oli kaiken kaikkiaan todella kiva ja onnistunut! :) 


Nyt kisojen jälkeen on tullutkin sitten vähän levättyä, sillä flunssa pääsi iskemään! Mutta onneksi en sairastele usein. Tässä muutama päivä sairasteltu ja nyt se alkaa hellittää. Jes, huomenna pääsen jo reenaamaan!  

                                       tässä vielä kuva ihanasta hotelliaamiaisesta

Ensipostaukseen! -M 

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kookosjäätelö




Kaikki kookoksen ja kesän ystävät - täällä teille herkullinen jäde resepti! 

(maidoton, vegaaninen, gluteeniton, raaka, ei valkoista sokeria) 

Resepti: 

2 tölkkiä täysrasvaista kookosmaitoa (säilytettynä yön yli jääkaapissa) 
0,5- 1 dl kookospalmusokeria
1 rkl lucumaa
ripaus vaniljapulveria
0,5 dl raakakaakaonibsejä 
noin 3 dl mansikoita (pilkottuina tai kokonaisina) 

Ohje: 

Valuta kookosmaidosta ylimääräinen neste pois ja lusikoi paksu osa kulhoon. Lisää sekaan kookospalmusomeri ja vatkaa jämäkäksi vatkaimella. Lisää sitten loput aineet sekaan ja sekoita hyvin. Kaada jäätelömassa astiaan ja laita pakastimeen. Sekoita noin 20min välein, jäätelö on valmista noin 2h kuluttua. Nauti! 



-M 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

KAURAVOHVELIT

Tänään kaivoin vohveliraudan esiin pitkästä aikaa. Sain idean tehdä terveellisiä vohveleita ja niistä tuli herkullisia! Nämä vohvelit ovat myös nopeita valmistaa.


Resepti 
6- 7 kpl

2 banaania 
3 kananmunaa 
2 dl kaurahiutaleita
1 dl tattarihiutaleita
1/2 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
ripaus laadukasta suolaa
2,5 dl rasvatonta maitoa

+ paistamiseen kookosöljyä 

Ohje

1. Pilko banaanit blenderiin ja lisää sitten loput aineet. Sekoita hyvin tasaiseksi. 

2. Kuumenna vohvelirauta ja sivele pullasudilla kookosöljyä pinnoille. Kaada raudalle muutama ruokalusikallinen taikinaa ja paista noin 3 minuuttia. 

3. Koristele esim. omenasoseella ja tuoreilla marjoilla tai vaikkapa raakasuklaalla.
Nauti! 





-M 

torstai 16. kesäkuuta 2016

KINUSKIRAAKAKAKKU

Selailin vanhempia postauksiani ja huomasin postanneeni vain yhden raakakakku reseptin. SIIS VAIN YHDEN! Vaikka niitä on kyllä tullut tehtyä jo muutamia eri versioita. Nyt on siis vihdoinkin aika uudelle raakakku reseptille!

Olen todella innoissani tästä kakusta, sillä siitä tuli todella onnistunut ja makunystyröitä hivelevä raakakakku. :) 



Resepti (noin 12 palaa) 

Pohja 
(Käytin 24 cm halkaisijan irtopohjavuokaa)

noin 30 pientä taatelia 
3 dl saksanpähkinöitä
1 dl kookoslastuja
veitsenkärjellinen vaniljapulveria 

Täyte

5 dl liuotettuja cashewpähkinöitä (mieluiten yön yli liuotettuina)
0,5 dl kookoslastuja
1,5 dl sulaa kookosöljyä
1,5 dl kookossokeria
1 dl keitettyä kahvia

Ohje

1. Rouhi saksanpähkinät. Laita tehosekoittimeen taatelit, kookoslastut ja vaniljapulveri (Voit käyttää myös sauvasekoitinta). Sekoita sitten käsin joukkoon rouhitut pähkinät. 
2. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Painele sitten pohjan massa tasaisesti vuoan pohjalle ja laita hetkeksi pakastimeen.
3. Valmista täyte tehosekoittamalla kaikki täytteen ainekset keskenään hyvin sileäksi. 
4. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta nuolijalla ja laita pakastimeen noin kolmeksi tunniksi tai yön yli.
5. Ota kakku pakastimesta ja leikkaa se sopivan kokoisiksi paloiksi. Koristele esim. pähkinöillä, raakasuklaalla tai vaikka mulpereilla.
6. Anna valmiiden palojen sulaa  jääkaapissa noin 2 h ennen tarjoilua. 
7. Nauti! 




-M